keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Tiramisu

Jos joskus malttasin, leipoisin jotankin Valion ihastuttavasta Tiramisu-rahkasta. Tähän asti rahka on maistunut liian hyvin ennen kuin olen saanut leipomisinspiraation. 


Seuraavassa Valion Tiramisu-suklaahalko

Halko

munaa
1,5  dl sokeria
1  dl vehnäjauhoja
0,5  dl perunajauhoja
2,5  rkl kaakaojauhetta
1  tl leivinjauhetta

Täyte

1  dl Valio kuohukermaa
1  prk  (200 g) Valio maustettua rahkaa tiramisu
50  g taloussuklaata rouhittuna
2  rkl sokeria

Kostutus

n. 1/2 dl vahvaa kahvia
1  tl sokeria

Kuorrutus

2  dl Valio kuohukermaa
3  rkl sokeria
1  prk  (200 g) Valio maustettua rahkaa tiramisu

Koristeluun

Kaakaojauhetta ja suklaarouhetta

 


 

Valmistusohje

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Lisää ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 8 - 10 min. Kumoa kypsä pohja leivinpaperille. Irrota pohjapaperi.
Vaahdota kerma. Yhdistä muut täytteen ainekset vaahtoon.
Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle. Rullaa kääretortun tapaan. Jätä saumakohta rullan alle. Leikkaa rullan molemmista päistä pienet palat pois niin, että päistä tulee tasaiset.
Sokeroi kahvi. Kostuta sillä tortun pinta kauttaaltaan, käytä pullasutia.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokeri ja rahka. Levitä kuorrutus halon päälle. Koristele kaakaojauheella tai suklaarouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti